tiistai 2. elokuuta 2016

Rannekoriste

Rannekukka kaasolle

Häissä morsiamen kaasolla ja/tai morsiusneidoilla on tapana olla esimerkiksi rannekoriste, joka rakennetaan rannekepohjaan kasvimateriaalista. 

Kukkakauppatyön ohella ehdin väsätä harjoitelman, jonka ranneosaan käynin alumiinilankaa. Tein rakenteen, jonka voi avata ja muotoilla ranteeseen sopivaksi. Päällystin suurimman osan rannekkeesta hopean värisellä kukkateipillä, joten sen hienoinen tahmeus auttaa pitämään kokonaisuuden paremmin paikoillaan. 

Vahvistin kukkapohjaa ohuella metallilangalla. Tässä näkee, että alumiinilanka olisi ollut hyvä päällystää kokonaan ennen rannekkeen muotoilua, vaikkei päällystämätön osa näykään lehtien ja kukkien liimaamisen jälkeen.
Koristeena käytin hipusen hopean väristä enkelikiharaa sekä sydänneulan, jonka lyhensin. Korun pohjan peitin eukalyptuksen lehdillä, näin alapinta ei missään vaiheessa hankaisi käyttäjän rannetta.
 
Tässä sivulta otetussa kuvassa näkyy kiinnittysidea. Ainakin minun ranteeseeni ranneke olisi voinut olla hieman lyhyempi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti