sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Muodoilla luotuja tunnelmia

Asetelmista on moneksi 

 Näiden töiden lähtökohtana on tehdä asetelmat juhlakonserttiin, jossa asetelmat tulisivat ison esiintymislavan etureunaan, lavan molemmille sivuille. Näin ollen mitään pientä piiperrystä ei voi ajatella vaan töillä pitää olla kokoa, jotta ne näkyisivät. 
Näiden töiden koko muotoutui opetuksessa sillä hetkellä käytössä olleiden materiaalien koon mukaan. Näissä on käytetty myös luonnonmateriaaleja. 

 Ensimmäinen työ edustaa paraleellista, vertikaalia asettelutapaa, jonka järjestyslaji on symmetrinen. Olen sisällyttänyt työhön myös epäsymmetriaa lehtien sijoittelulla. 
Kasvit jatkavat ruukun muotoa ja kasvien väreissä toistuu myös ruukun väri, mikä sitoo eri elementit yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. 

Ruukun hopea väritys toistuu kasveissa. Olen hopea spraymaalilla värjännyt muutaman oksan. Sieltä löytyy hormaa ja takiaista. Työstä löytyy myös hevonhierakkaa, gladiolusta, flamingonkukkaa, neilikkaa, salixia ja gladioluksen lehtiä, joilla työhön on luotu epäsymmetriaa. 


 
Ruukussa on märkäsieni, johon materiaali on aseteltu. Pinta on koristeltu hopean värisellä koristehiekalla. Kasvien varret toistuvat kauniisti pintaa vasten ja ilmavuus tuovat ne hienosti esiin.

Dramaattinen liike 

Tähän työhön olen saanut dramaattisuutta käyttämällä diagonaalista paralleellisuutta.  Työssä olen käyttänyt pääosin samoja materiaaleja kuin vertikaalissa asetelmassa. Tässä on myös salixin oksaa.
Tätä tapaa tulen todennäköisesti käyttämään lopullisessa työssä. Kasvimateriaali saattaa jonkin verran muuttua, mutta perusidea säilyy.



Pinnan olen koristellut vihreällä lasimurskalla.

lauantai 15. lokakuuta 2016

Kauneutta syksyisestä luonnosta

Isot kimput - pääosassa luonnon materiaalit

Syksyinen luonto tarjoaa monenmoisia herkullisia materiaaleja floristisiin töihin. Syksyinen väriskaala on yllättävän monipuolinen ja sopusointuinen. 
Tällä kertaa syntyi isoja kimppuja, joissa ostomateriaalit ovat vain höysteenä.

Luonnononmateriaaleina olen käyttänyt mm. hevonhierakkaa, horsmaa, pujoa ja saniaista, jonka kuparin sävyinen syysväritys on erityisen viehättävä. 

Etualalla näkyvät saniaisen kuparin sävyiset lehdet ovat viehättävän herkkiä.

Toiseen isoon kimppuun tein kimppupohjan, johon kieputin myös hiirenvirnaa ja pujoa. Tämän kimpun kokonaislevveydeksi tuli yli 60 cm.
Tässä kuvassa näkyy kimppupohja, joka sulautuu hyvin muuhun materiaaliin. Pohjaan on kiinnitetty neljä tukivartta, jotka ruskeina sopeutuvat hyvin muihin väreihin ja luovat kivaa konstrastia vihreiden varsien kanssa.
Kimpun tason yläpuolelle asetettuna tummat takiaisen oksat pääsevät oikeuksiinsa ja korostavat työn kolmiulotteisuutta. 


perjantai 14. lokakuuta 2016

Vapaasti vedessä oksien lomassa

Transperantti kranssi



Kranssi on paljon muutakin kuin ovikranssi. Tässä työssä kranssi on rakennettu oksista, jotka ovat sidoksin, paperipäällysteisellä rautalangalla, kiinnitetty kranssin muotoon. Valmis työ on asetettu ison lasimaljan päälle, jossa on vettä, johon kukkien varret ylettyvät. Näin ollen kukkien kestoikä pitenee huomattavasti.



Tämän tyyppinen kranssi puolustaa paikkaansa ihan missä tahansa. Tällaisen voi rakentaa kotiin ja juhliin. Kranssin ilme ja tyyli muuttuu valitun kranssimateriaalin ja kukkien mukaan. Olennaista on, ettei kranssin rakennetta peitetä, koska se on tärkeä osa kokonaisuutta. Ja miksi peittää, koska sen eteen on tehty töitä.



Joulusesonki lähestyy, joten miksei tätä ideaa voisi hyödyntää myös joulukoristelussa. Veteen voi asettaa myös muutaman kelluvan kynttilän tai tuikkuja. Tulppaanit toimisivat tällaisessa kranssissa vallan mainiosti. Tällainen kranssi, tai kranssi ylipäätään ei ole kertakäyttötuote, vaan siihen voi vaihtaa kukat sesongin, tarpeen ja mielialojen mukaan. Kestävän kehityksen idea toteutuu myös materiaalissa, koska tällaisen on suotavaa rakentaa luonnonmateriaaleista.

Kranssissa on käytetty mm. kallaa, neilikkaa ja krysanteemia sekä muutamia lehtiä. Tällaisissa töissä on hyvä ottaa huomioon materiaalin luonne. Taipuisat materaalit ova käyttökelpoisempi. Tässä materiaali on voittopuolisesti jäykkävartista, kallaa lukuun ottamatta. 


 
Kranssipohjassa on käytette pääasiassa lehtikuusen oksia, jotka ovat jo sisänsä koristeellisia.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Kranssi syysväreissä

Kiinnitin vaahteranlehdet neuloilla sattumanvaraisesti eläväksi pinnaksi. Koristeosassa on myös seppelvarpun ja muratin oksia.

 Tämän työn materiaalit ovat suoraan syksyisestä luonnosta; tietysti krassipohjaa lukuunottamatta. Luonnonmukaista tai ainakin kierrätysideaa noudattava sekin; kranssipohja on rakennettu oljesta. 

Materaalin keräyspäiväksi osui yksi syksyn kauneimmistä päivistä (2.10.) Kymmenisen astetta näytti mittari ja auringon valo hehkutti syksyn värit loistoonsa. Vaahteran lehdet löysin tienpientareelta. Voi olla, että olin joidenkin ohikulkeneiden autoilijoiden mielestä huvittava näky kykkiessäni siellä ojan pohjalta. No, toisen roska on toisen aarre tai pohjalta se pienikin ponnistaa :) 

Kuulun siis niihin, jotka keräävät metsästä oksat, kävyt ja puolikuolleet lehdet, toiset keräävät sitten ne marjat.  

Läheisestä metsiköstä, polun varrelta löysin kuivuneitä männynoksia ja käpyjä, joita tätän työhön ei tullut. Täytyy tunnustaa, että pihljanmarjat napsin Kokomäen rautatieasemalla kasvavasta puusta. Maahan ne olivat kuitenkin pudonneet. Luulen myös, etteivät tilhet tai muut marjoja himoinneet linnut pistäneet pahakseen, vaikka muutaman tertun niiden "herkkupöydästä" pihistinkin. 

Kranssin roikkuvaan osaan ketjutin pihlajanmarjoja kukkalankaan ja kiinnitin siihen myös seppelvarpun oksaa. 

Tämä työ soveltuu hyvin ulko-oven kranssiksi tai vaikkapa syyshääparin juhlatilaa koristamaan. 
Muratinoksan asetin kevyesti ja ilmavasti koristenkokonaisuuden päälle, jolloin kokonaisuuden kolmiulotteisuus korostui. Marjat ja oksat kiinnitin rautalangasta taittelemillani hakasilla. 

Pihjalanmarjaa oli voinut laittaa lisää koristeen ulkokaarelle.
 
Lehtien pintaan liimasin myös muutamia seppelvarpun kellastuneita lehtiä.